ASPOCOMP NOSTAA OMISTUSOSUUTENSA P.C.B. CENTERISSÄ 75 PROSENTTIIN


ASPOCOMP GROUP OYJ PÖRSSITIEDOTE 3.6.2005 klo 8.00 1(2)

ASPOCOMP NOSTAA OMISTUSOSUUTENSA P.C.B. CENTERISSÄ 75 PROSENTTIIN

Aspocomp Group Oyj nostaa omistusosuutensa thaimaalaisesta tytäryhtiöstään
P.C.B. Center Co., Ltd:sta 75 prosenttiin (aiemmin 51%). Omistusosuuden
nostaminen toteutetaan ostamalla 24 prosentin osuus P.C.B. Centerin osakkeista
yhtiön vähemmistöosakkailta. Kauppahinnaksi on sovittu 3 miljoonaa euroa. Yhtiön
toiseksi suurin omistaja Saha Group (www.sahagroup.thailand.com) jää yhtiöön
toiseksi pääosakkaaksi.

Nyt toteutettu kauppa on osa yhtiön kasvustrategiaa, jonka mukaisesti Aspocomp
vahvistaa asemiaan kannettaviin päätelaitteisiin, tietoliikenne- ja
autoteollisuuteen toimitettavissa piirilevyissä. Aspocomp julkisti syksyllä 2004
strategian, jonka mukaisesti yhtiö pyrkii keskipitkällä tähtäimellä markkinoita
selkeästi nopeampaan kasvuun piirilevy- ja moduuliteollisuudessa. Kasvu- ja
kehityshankkeilla yhtiö pyrkii parantamaan kannattavuuttaan ja oman pääoman
tuottoa säilyttäen samalla riittävän vahvan taloudellisen aseman.

”Kauppa vahvistaa edelleen asemiamme Aasiassa, ja sillä arvioidaan olevan
lievästi positiivinen vaikutus osakekohtaiseen tulokseemme kuluvana vuonna.
Olemme sitoutuneita kehittämään P.C.B. Centerin teknologista tasoa kohdennetuin
ja kustannustehokkain investoinnein. Suunnitellut teknologiaparannukset ja nyt
toteutettu omistusrakenteen selkiyttäminen parantavat kykyämme palvella
joustavasti globaaleja asiakkaitamme korkean teknologian piirilevyissä”, sanoo
Aspocompin toimitusjohtaja Maija-Liisa Friman.

Aspocompin toinen merkittävä kehitysprojekti Aasiassa julkistettiin aiemmin
keväällä. Aspocompin kiinalainen tytäryhtiö ACP Electronics rakentaa Suzhoun
tehtaalleen tietoliikenne- ja autoteollisuuteen toimitettaviin piirilevyihin
keskittyvän uuden tuotantoyksikön, jonka on määrä käynnistyä kesällä 2006.

P.C.B. Center (www.pcbc.co.th) on Thaimaan neljänneksi suurin
piirilevyvalmistaja, jolla on QS-9000, ISO 9002 ja ISO 14001-laatujärjestelmien
mukaisesti toimiva tehdas. Tehtaan tuotantokapasiteetti on 250 000 m2 ja se
valmistaa kaksipuolisia ja monikerrospiirilevyjä tietoliikenne-,
teollisuusautomaatio- ja autoelektroniikan sovelluksiin. Yhtiön asiakkaita ovat
muun muassa Continental Temic, Honeywell ja Nokia.

P.C.B. Centerin liikevaihto vuonna 2004 oli 25,6 miljoonaa euroa ja sen
nettotulos oli voitollinen. Aspocompista tuli P.C.B. Centerin osakas helmikuussa
vuonna 2000, ja maaliskuussa 2001 Aspocomp kasvatti omistusosuutensa yhtiöstä 51
prosenttiin.

Lisätietoja antaa toimitusjohtaja Maija-Liisa Friman, puh. (09) 7597 0711.

ASPOCOMP GROUP OYJ

Maija-Liisa Friman
toimitusjohtaja

Aspocomp: Innovatiivisia liitäntäratkaisuja elektroniikkateollisuudelle

2(2)
Aspocomp-konserni tarjoaa ja kehittää innovatiivisia liitäntäratkaisuja
elektroniikkateollisuudelle läheisessä yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Yhtiöllä
on vahva ja tunnustettu asema komponenttitoimittajana mobiileihin
päätelaitteisiin, minkä lisäksi yhtiö pyrkii edelleen vahvistamaan asemaansa
toimittajana autoteollisuudelle ja tietoliikenneverkkoihin. Tarjoamme
globaaleille asiakkaillemme nopean tien massatuotantoon uusien teknologioiden
soveltamisessa joustavasti ja kustannustehokkaasti, mihin tasapainoinen
tuotantorakenteemme Euroopassa ja Aasiassa soveltuu hyvin.

Pyrimme tarjoamaan asiakkaillemme ratkaisuja, jotka mahdollistavat yhä suuremman
joustavuuden heidän omassa tuotesuunnittelussaan. Lopputuotteiden elinkaarien
lyhentyessä tällä hyödyllä on käsityksemme mukaan yhä suurempi merkitys
asiakkaillemme.

Aspocomp-konsernin tuotantolaitokset sijaitsevat lähellä asiakkaita Suomessa,
Kiinassa ja Thaimaassa. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2004 noin 200 miljoonaa
euroa ja henkilöstömäärä noin 3.500.

Jakelu:
Helsingin pörssi
keskeiset tiedotusvälineet
www.aspocomp.com