Aspocompin liiketapaperiaatteet

Aspocomp on sitoutunut kestävään liiketoimintaan, haluamme palvella niin asiakkaitamme kuin muitakin yhteistyökumppaneitamme parhaalla mahdollisella tavalla. Pyrimme hyvään taloudelliseen tulokseen laillisin ja rehellisin keinoin ja annamme osakkeenomistajille tarpeelliset ja totuudenmukaiset tiedot toiminnastamme.

Aspocompin liiketapaperiaatteet määrittelevät liiketapaamme koskevat perusvaatimukset ja ohjaavat henkilöstöämme toimimaan vastuullisesti ja eettisesti päivittäisessä työssään. Liiketapaperiaatteet perustuvat ydinarvoihimme, joita ovat lisäarvon luominen asiakkaalle, virtaviivainen tehokkuus, kehittyminen ja uudistuminen sekä työyhteisö voimavarana.

Aspocompin tapa toimia lakien ja säännösten sekä yhtiön arvojen mukaisesti on määritely näissä Liiketapaperiaatteissa (Code of Conduct). Aspocomp Group Oyj:n hallitus on hyväksynyt ne. Yhtiön liiketapaperiaatteet käsitellään vuosittain sekä päivitetään tarvittaessa.

Kaikkien Aspocompilaisten odotetaan toimivan vastuullisesti ja rehellisesti sekä noudattavan voimassa olevaa lainsäädäntöä ja yhtiön liiketapaperiaatteita sekä ilmoittavan mahdollisista rikkomuksista ja suojaavan yhtiötä epäeettiseltä toiminnalta. Esimiesten on myös huolehdittava, että heidän alaisensa noudattavat periaatteita.

Lakien ja määräysten noudattaminen

Toimimme rehellisesti ja oikeudenmukaisesti noudattaen voimassa olevia Suomen lakeja, listayhtiöitä koskevaa lainsäädäntöä, määräyksiä ja hyviä hallinnointitapoja. Huolehdimme kaikista velvoitteistamme viranomaisia ja muita yhteiskuntaa edustavia tahoja kohtaan.

Liiketapaperiaatteisiin liittyen erityisen keskeisiä ovat ne lait, jotka koskevat työntekijöiden asemaa, tasa-arvoa, yksityisyydensuojaa, lahjonnan ja muun korruption torjuntaa, kilpailua ja kuluttajansuojaa, työturvallisuutta ja ympäristönsuojelua sekä tuoteturvallisuutta.

Toimintaperiaatteemme ovat linjassa Social Accountability Internationalin SA8000 –standardin kanssa. Standardin pääkohdat liittyvät mm. lapsi- ja pakkotyövoiman käytön estämiseen, henkilöstön työaikoihin ja palkkaukseen, työterveys- ja turvallisuusasioihin, yhdistymisvapauteen sekä oikeuteen käydä työehtoneuvotteluja.

Ihmisoikeuksien ja työntekijöiden oikeuksien kunnioittaminen

Kunnioitamme ja noudatamme YK:n Ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa määriteltyjä ihmisoikeuksia, emmekä hyväksy näiden oikeuksien rikkomista millään tavoin.  Työnantajana noudatamme Kansainvälisen työjärjestön (ILO) työn perusoikeuksien julistusta ja siinä määriteltyjä työtekijöiden perusoikeuksia. Huolehdimme myös työntekijöidemme yhdistymisvapauden ja kollektiivisen neuvotteluoikeuden ylläpitämisestä. Emme hyväksy minkäänlaista pakkotyötä tai lapsityövoiman käyttöä.

Noudatamme tasavertaisuuden periaatetta riippumatta henkilön sukupuolesta, rodusta, etnisestä tai kansallisesta alkuperästä, iästä, uskonnosta, vakaumuksesta, vammasta, poliittisesta mielipiteestä tai muista ominaisuuksista. Jokaisella työntekijällä on oikeus terveelliseen ja turvalliseen työympäristöön ja henkilökohtaisen koskemattomuuden loukkaamattomuuteen. Emme hyväksy syrjintää, häirintää, uhkailua tai loukkauksia missään muodossa. Kaikenlainen häirintä tai kiusaamien työympäristössä on ehdottomasti kiellettyä.

Oikeudenmukaiset työsuhdekäytännöt

Noudatamme voimassa olevia palkkausta ja työaikaa koskevia lakeja, ja toimintaperiaatteemme ovat linjassa Social Accountability Internationalin SA8000 –standardin kanssa, mukaan lukien minimipalkkalait, ylityölait ja pakollisia etuja koskevat lait.

Työterveys ja -turvallisuus

Työturvallisuus on henkilöstömme hyvinvoinnin perusedellytys. Huolehdimme henkilöstömme työterveydestä ja –turvallisuudesta sekä haluamme kantaa yhdessä työtekijöidemme kanssa vastuuta hyvinvoinnista. Aspocompilla on sisäisiä terveyttä ja turvallisuutta koskevia ohjesääntöjä ja valvomme niiden noudattamista. Työturvallisuusohjeiden noudattamisesta on myös jokainen työntekijä itse vastuussa.

Ympäristö

Ympäristövastuu on tärkeä osa Aspocompin toimintaa, johtamista ja päätöksentekoa, jolla pyritään ympäristövaikutusten minimointiin. Pyrimme kehittämään liiketoimintaamme jatkuvasti ehkäistäksemme ja vähentääksemme toiminnastamme syntyviä päästöjä ja jätteitä. Olemme sitoutuneet ympäristölle haitallisten materiaalien käytön minimointiin koko tuotteen elinkaaren ajan.

Aspocomp noudattaa voimassa olevia ympäristölakeja ja -määräyksiä sekä pyrkii aktiivisesti tehostamaan toimintaansa ottaen samalla ympäristöasiat huomioon kaikissa toiminnoissaan. Yhtiö on sitoutunut jatkuvaan haitallisten ympäristövaikutusten vähentämiseen, muun muassa päästöjen vähentämiseen ja luonnonvarojen säästämiseen, käyttämällä parhaita saatavilla olevia ja taloudellisesti käyttökelpoisia teknologioita.

Edellä mainittujen tavoitteiden saavuttamiseksi Aspocomp kouluttaa henkilöstöään ja toimii yhteistyössä asiakkaiden, viranomaisten ja muiden sidosryhmien kanssa. Yhtiön ympäristöasioita hoidetaan uusimman ISO 14001:2015 standardin mukaisesti sertifioidun ympäristöjärjestelmän avulla.

Reilu kilpailu

Toimintamme on rehellistä ja läpinäkyvää. Noudatamme kaikessa toiminnassamme hyviä liiketoimintatapoja ja kilpailemme rehellisesti ja voimassa olevia kilpailulakeja noudattaen. Emme osallistu millään tavalla toimintaan, joka rajoittaa tai estää toimivaa kilpailua.

Lahjonnan torjunta ja eturistiriidat

Aspocomp ei hyväksy vilpillistä käytöstä tai toimintaa missään muodossa. Emme tarjoa tai vastaanota lahjuksia, emmekä hyväksy lahjontaa tai korruptiota missään muodossa. Noudatamme voimassa olevaa lainsäädäntöä ja kansainvälisesti tunnustettuja periaatteita korruption ja lahjonnan estämiseksi.

Aspocompilaisen henkilökohtainen etu ei saa vaikuttaa hänen toimintaansa Aspocompissa. Vältämme tilanteita, joissa henkilökohtainen tai lähipiirin taloudellinen etu on ristiriidassa yhtiön etujen kanssa. Emme saa osallistua yhtiössä sellaiseen päätöksentekoon asiassa tai liiketoimessa, josta itselle on tai näyttää olevan joko henkilökohtaista etua tai etu kohdistuisi omaan lähipiiriin tai edustamaansa yhteisöön.

Hyväksyttävä vieraanvaraisuus tai lahja on arvoltaan vähäinen ja satunnainen, eikä siitä seuraa antajalle tai saajalle avoimia tai peiteltyjä velvoitteita eikä odotuksia vastapalveluksista.

Petos ja rahanpesun vastustaminen

Pyrimme aktiivisesti estämään petoksia ja muita rikoksia. Kaikki vilpillinen toiminta, kuten esimerkiksi huijaaminen, kavallus, varkaudet, petos, veropetos, virheellisen tilinpäätöksen antaminen, perusteettomat vaatimukset, väärennetyt laskut, lainvastaisen edun hankkiminen yhtiölle tai sen asiakkaille ja tärkeiden tosiasioiden pimittäminen sekä asiakirjojen, tietojen tai esitysten väärentäminen on kiellettyä. Rikollisesta toiminnasta ilmoitetaan viranomaisille ja toimintaan osallisille voi koitua rikosoikeudellisia seuraamuksia.

Aspocomp noudattaa sovellettavia rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämistä koskevia sääntöjä ja lakeja. Aspocomp ja sen työntekijät eivät saa missään olosuhteissa osallistua toimintoihin tai toimiin, jotka liittyvät tai voivat liittyä rahanpesuun. Emme ryhdy liikesuhteisiin lain tai hyvän liiketavan vastaisesti toimivien asiakkaiden, liikekumppanien tai muiden sidosryhmien kanssa. Emme käy kauppaa pakoteluetteloissa olevien tai sellaisten osapuolten kanssa, jotka eivät toimita asianmukaista tietoa toiminnastaan ja omistuksestaan. Emme myöskään ryhdy epätavallisiin liiketoimiin, kuten maksamaan maksuja kolmansille osapuolille tai ottamaan vastaan maksuja kolmansilta osapuolilta ilman ylimmän johdon suostumusta. Emme vie tuotteita emmekä osaamista vastoin kauppasaarron ehtoja.

Politiikka

Aspocomp ei tue suoraan tai välillisesti poliittisia puolueita, muita poliittisia järjestöjä, eikä osallistu yksittäisten ehdokkaiden vaalikampanjoiden rahoittamiseen. Poliittiseen toimintaan osallistuvat työntekijät toimivat tältä osin yksinomaan yksityishenkilöinä, eivätkä Aspocompin edustajina.

Kirjanpidon virheettömyys

Aspocompin kirjanpidon on oltava kaikilta olennaisilta osiltaan virheetöntä ja luotettavaa. Varojen kirjaamatta jättäminen on kiellettyä. Väärien, harhaanjohtavien tai tekaistujen tietojen kirjaaminen ei ole sallittua.

Avoin viestintä

Aspocompin sisäinen viestintä ja viestintä sidosryhmien ja viranomaisten kanssa on avointa, läpinäkyvää ja perustuu tosiasoihin. Joissain tilanteissa, esimerkiksi pörssin säännöt tai luottamuksellisen tiedon suojaaminen, voivat kuitenkin rajoittaa avoimuutta ja läpinäkyvyyttä.

Luottamuksellisen tiedon suojeleminen

Kaikki Aspocompilaiset ovat velvollisia suojaamaan asianmukaisesti yhtiön aineellista ja aineetonta omaisuutta sekä luottamuksellista tietoa. Emme koskaan toimi tavalla, joka voisi vahingoittaa Aspocompin mainetta tai kilpailykykyä.

Pidämme salassa kaikki työssämme saadut luottamuksellisena pidettävät tiedot, kuten mm. tiedot yhtiön toiminnasta, tuotannosta, henkilökunnasta, asiakkaista, yhteistyökumppaneista sekä myös kaikki turvallisuusjärjestelyihin kuuluvat asiat (rahankäsittelyy, tietoturva, hälytysjärjestelmät). Huolehdimme myös, ettei luottamuksellista tietoa häviä tai joudu ulkopuoliseten käyttöön.

Aspocompin liikesalaisuudet ja luottamukselliset tiedot ovat arvokasta liikeomaisuutta ja kaikkien Aspocompilaisten on pidettävä tiedot luottamuksellisina eivätkä saa paljastaa niitä kolmansille osapuolille (mukaan lukien ystävät ja perheenjäsenet) muista kuin Aspocompin liiketoimintaan liittyvistä syistä.

Henkilötietojen käsittely

Aspocompin keräämiä henkilötietoja koskee ehdoton salassapito. Noudatamme lainsäädäntöä ja yhtiön tietosuojaohjeistusta sekä sen mukaisia tietosuojakäytänteitä.

Henkilötietoja kerätään ainoastaan lain mukaisin perustein ja lain mahdollistamiin tarkoituksiin. Aspocompin tietosuojapolitiikassa on määritelty yhtiön henkilötietojen käsittelyssä noudatettavat periaatteet ja menetelmät. Aspocomp on kartoittanut järjestelmissään käsiteltävät henkilötiedot ja selvittänyt henkilötietojen lailliset käsittelyperusteet sekä henkilötietojen käyttötarkoituksen.

Sisäpiiritieto ja -kauppa

Aspocompin koko henkilökunnan on noudatettava voimassa olevia sisäpiirintiedon hallintaan koskevia säännöksiä, markkinoiden väärinkäyttöasetusta (MAR) ja sen täytäntöönpanosäännöksiä, arvopaperimarkkinalakia, rikoslakia, lakia Finanssivalvonnasta ja Nasdaq Helsingin sisäpiiriohjetta sekä Finanssivalvonnan ja Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen (ESMA) antamia ohjeita. Yhtiön käytössä on Aspocompin hallituksen hyväksymä ja koko henkilökuntaa sitova yhtiön sisäinen sisäpiiriohje, joka muodostuu edellä mainitusta sääntelystä ja Aspocompia koskevista täsmennyksistä.

Rikkomuksista ilmoittaminen (whistle blowing)

Mikäli havaitset väärinkäytöksiä suhteessa Aspocompin liiketapaperiaatteiden noudattamiseen tai lakien vastaiseen toimintaan, voit tehdä ilmoituksen yhtiön rikkomusten ilmoituskanavan (Whistleblowing) kautta. Ilmoitus on tehtävä rehellisesti ja hyvässä uskossa.

Huolenaiheesta voi ilmoittaa omalla nimellä tai anonyymisti, kaikki ilmoitukset käsitellään ehdottoman luottamuksellisesti. Luottamuksellisuuden varmistamiseksi kanava on ulkopuolisen kumppanin EasyWhistle Oy:n ylläpitämä. Ilmoitukset tehdään salatusti ja suojataan salasanoin. Kaikki ilmoitukset käsitellään luottamuksellisesti.

Aspocompin rikkomusten ilmoituskanava ei seuraa IP-osoitteita tai muita tietoja, joista voisi tunnistaa ilmoittajan. Kaikki tiedot, raportit ja seurantakysymykset ovat salattuja ja salasanalla suojattuja.

Aspocompin rikkomusten ilmoituskanava

Seuraamukset

Liiketapaperiaatteiden rikkominen voi johtaa varoitukseen, työsuhteen päättymiseen ja korvausvelvollisuuteen. Luonteeltaan rikollinen periaatteiden rikkomus voi johtaa myös rikosseuraamuksiin.

Päivitetty 15.3.2024